torstai 6. lokakuuta 2016

Nyt otti ohraleipä!

Löysin eilen aamulla puuroa keittäessäni Nallen ohrahiutalepaketin kyljestä hyvältä kuulostavan ohjeen ohraleipäsiin. Kannattaa muuten tutkia hiutalepakkauksia, sillä niistä löytyy usein upeita reseptejä!

Aluksi aikomuksenani oli seurata Nallen reseptiä sitä muuntelematta, mutta houkutus kävi liian suureksi ja lopulta tein hieman omia lisäyksiäni. Korvasin osan ohrahiutaleista kaurahiutaleilla, vaihdoin valkosipulijauheen tuoreeseen, vaihdoin jauhoja, lisäsin siemeniä ja heitin sekaan porkkanaraastettakin.

Leipäsistä tuli muunnellulla ohjeella todella herkullisia, vaikka lopputulos olisi varmasti ollut hyvä alkuperäiselläkin ohjeella, Nämä olivat tuoreena ihanan pehmeitä ja siemenet toivat mukaan kivoja sattumia. Valkosipuli ja rosmariini maistuivat myös juuri sopivasti, ainakin jos kyseisistä mauista tykkää.

Alapuolella löytyy ohje kyseisiin leipäsiin (muunneltuna versiona). Kuvaa en nyt valitettavasti ehtinyt ottaa, sen verran nälkäistä porukkaa oli pöydässä :D

PORKKANAISET OHRA-KAURALEIPÄSET

Taikina:

  • 3 dl vettä (esim. kauramaitokin käy hyvin)
  • 1 rkl sokeria
  • 1/2 tl suolaa
  • 1 pieni valkosipulin kynsi (tai 1/2 tl valkosipulijauhetta)
  • 1 dl ohrahiutaleita
  • 1 dl kaurahiutaleita (käytin kaurahiutaleiden ja -leseiden sekoitusta)
  • 1 ps kuivahiivaa (11 g)
  • n.4 dl sämpyläjäuhoja (tai vehnäjauhoja, jos ei sämpyläjauhoja löydy)
  • 1 iso porkkana raastettuna
  • (makusi mukaan siemeniä; pellava, auringonkukka, seesam...)

Yrttiöljy:

  • 1/4 dl rypsiöljyä
  • 1 pieni valkosipulin kynsi murskattuna
  • 1/2 tl kuivattua rosmariinia

Tee näin:

  1. Sekoita n. +42-asteiseen (reilusti kädenlämpöiseen) veteen sokeri, suola ja murskattu valkosipuli (tai valkosipulijauhe).
  2. Yhdistä kuivahiiva ja kaura- sekä ohrahiutaleet keskenään ja sekoita taikinanesteeseen.
  3. Lisää joukkoon myös raastettu porkkana sekä halutessasi siemenet.
  4. Lisää rypsiöljy sekä sämpyläjauhoja sen verran, että taikinan koostumus on sopivaa (se saa jäädä hieman löysähköksi).
  5. Alusta taikina tasaiseksi ja anna kohota liinalla peitettynä lämpimässä paikassa n.30-40 min.
  6. Kaada jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Jaa taikina 12 osaan.
  7. Nosta palat leivinpaperilla vuoratulle pellille ja taputtele jauhotetuin käsin pyöreiksi leipäsiksi (halkaisija n. 9 cm). Anna kohota liinan alla n. 30 min.
  8. Leipästen kohotessa laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Valmista yrttiöljy sekoittamalla ainekset keskenään.
  9. Painele kohonneisiin leipäsiin sormella koloja ja voitele leipästen pinta yrttiöljyllä.
  10. Paista leipäsiä uunin keskitasolla n. 10 min, kunnes ne ovat kauniin värisiä. Nauti tuoreena!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti