perjantai 14. lokakuuta 2016

Jouluisia kirppislöytöjä



Kirpputorit ovat oikeita aarreaittoja! Niistä löytyy kohtuuhintaisia kirjoja, koristeita, astioita, kenkiä, vaatteita...Melkein mitä tahansa. Jos hyvällä kirppiksellä jaksaa kaivaa pöydät läpikotaisin, niin harvoin sieltä pääse kotiin tyhjin käsin lähtemään.

Omat löytöni koostuvat usein kirjoista, vaatteista, reseptikirjoista sekä tietysti joulukoristeista. Esimerkiksi joulukoristeet ovat niin paljon halvempia kirpputoreilla kuin uutena kaupassa. Toki täytyy vain osata löytää niitä hyväkuntoisia.

Viikonloppuna kävin äitini ja pikkuveljeni kanssa eräällä kotini lähistöllä sijaitsevalla kirpputorilla. Ensimmäinen löytöni oli ihana valkoinen lumiukko-aiheinen koriste, joka pääsee sitten lähempänä joulua koristamaan kirjahyllyäni. Hintaa tällä koristeella oli vain 0,50€, vaikka kunto on aivan uudenveroinen.

                         

Toinen löytöni oli marmorinen kaulin, jolla oli hintaa vain 5€. Olenkin jo kauan haaveillut sellaisesta, sillä vanha puinen kaulimemme on ollut jo vuosia kovassa käytössä ja kovasti sen näköinenkin. Kuvaa ei uudesta marmorikaulimesta valitettavasti ole tullut vielä napattua ":D

Nyt eikun vain jouluisia piparinleipomissessioita odottamaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti